Telepappojen tarina

Telepappojen Satavarma kotipuhelin ja liittymä -paketti on nykyajan lankapuhelin, jonka lisäominaisuudet helpottavat soittamista ja lisäävät tavoitettavuutta. Telepappojen Satavarma liittymien suunnittelussa keskiössä on ollut vaivaton käyttökokemus sekä tavoitettavuuden varmistaminen erilaisissa tilanteissa käyttäjäryhmien tarpeet huomioiden.

”Televiestintäala muuttuu ja perinteisen lankapuhelinverkon toiminta-alue pienenee jatkuvasti. Tämän vuoksi monien asiakkaiden tarpeet ovat jääneet huomioimatta. Meillä asiakkaiden jatkuva kuunteleminen ja ratkaisukeskeisyys ovat aina olleet tärkeimmät tekijät uusien tuotteiden ja palveluiden kehityksessä. Telepappojen Satavarma on syntynyt asiakkaita kuuntelemalla. Markkinoilla on tarvetta tällaiselle tuotteelle ja pyrimme vastaamaan siihen tarjoamalla tämän päivän kotipuhelimen sitä tarvitseville”, kertoo Telepappojen suunnittelussa mukana oleva Kalevi Ahola.

Telepappojen kotipuhelimessa käytettävä laajakaistayhteys takaa paremman kuuluvuuden katvealuilla sekä myös sisätiloissa, joissa on puhelinverkon kuuluvuusongelmia. Tämän vuoksi ei myöskään tarvita erillisiä sim-kortteja, vaan riittää että internet-johto vain kytketään seinään. Puhelimeen on tuotu monia avustavia lisäominaisuuksia, joiden ansiosta soittaminen ja henkilön tavoittaminen on helpompaa, mikä lisää turvallisuutta etenkin silloin kun henkilön tavoittaminen matkapuhelimella on tavallisesti hankalaa.

”Tuotteen käyttäjäryhmät ovat esimerkiksi lapsiperheet, seniorit sekä kaikki jotka haluavat helppokäyttöisen kotipuhelimen. Uskomme, että monet läheiset tulevat hankkimaan puhelimen esimerkiksi iäkkäämille vanhemmilleen. Telepappojen kotipuhelin on myös hyvä lisä kännykän rinnalle. Kaikki eivät ole valmiita tai halukkaita käyttämään ainoastaan matkapuhelinta. Uudenlainen kotipuhelin sopii myös niille joilla ei ole ollut lankapuhelinta ennen”, kertoo Markku Tiuri Telepapoilta.

Kotimaiset Telepappojen liittymät ovat tilattavissa Telepapat.fi -sivuston kautta. Valitse sinulle sopiva tämänpäivän lankapuhelin ja liittymä täältä!